perjantai 29. huhtikuuta 2011

Etenee, etenee

Noniin,

Tänään tontille tullut nelisen kymmentä lavaa harkkoja. Paavo-pappa oli ottamassa harkkokuorman vastaan.
Lisäksi Ilkka-pappa kävi työreissullaan kytkemässä sähköpääkeskuksen syöttöjohdon, joten se kytketään maanantaina verkkoon.

Lisäksi torstaina tulleen 1. rakennustarvike-erän sisällöksi paljastui melkeinpä kaikki oleellinen. Putkimies saa tehtyä nyt maanantaina liittymät kuntoon (tosin täytyy toivoa ettei melkoisen syvä kaivanto ehdi vyöryä umpeen). Tarkastus Kuopion veden toimesta myös samana päivänä.

Urgenttina asiana on kohta anturoiden läpiviennit (valokuitu+sähköt). Niiden putkitukset vielä puuttuvat. Tämä täytyy hoitaa vielä kuntoon ennenkuin muottien teko / valu menee finaaliin.

Lisäksi tänään kannettu pari lavallista RUH340:stä harkkoja valmiiksi anturoiden läheisyyteen, jotta valumuottien teko onnistuu.

Maanantaina kaivinkone käy tekemässä vielä tukimuurien sorapatjat, jotta saadaan samalla kertaa valettua pari tukimuuria. Näyttää sille, että tukimuurien määrä neljästä puolittuu kahteen. Jes...

Raksamiehet tulevat hommiin maanantaina...katsotaan miten homma lähtee liikenteeseen.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pukki kaalimaan vartijana



Tilanne tontilla seuraavanlainen:

-Täytöt pääosin tehty, pohja valssattu tänään toiseen kertaan.

-Kaupungin edellyttämä tiiveysmittaus SGM:n toimesta huomenna torstaina hieman klo 07.00 jälkeen

-Kaupunki tulee merkkaamaan tarkat nurkkapisteet huomenna torstaina klo 09.00, jää nähtäväksi riittääkö tieltä katsottuna oikean etureunan täytön leveys...paljon ei mahdu tosin edes levittämään

-Tänään tehty linjapukit jonne nurkkapisteet siirretään

-Kaivinkone tekee huomenna nurkkapisteiden perusteella anturan alapuolisen täyttösorapatjan 0-31mm:n tavaralla, joka tiivistetään sitten 200kg tärylätkällä joka odottelee nuapurin tontilla

-Putkimies käynee tekemässä liittymät perjantaina tai maanantaina

-Työmaakeskuksen heitän paikalleen tod.näk torstaina, syöttökaapelin kytkeminen keskukseen tod. näk perjantaina ja yritetään saada keskus maanantaina sähköverkkoon

-1. erä rakennustarvikkeita (styrokset, teräkset jne) tulee torstaina iltapäivällä.

-1. erä harkkoja tulee perjantaina

-Perustusten muottien teko harkoilla alkaa heti maanantaina ts. työporukka aloittaa työnsä maanantaina

-Anturan valu mahdollisesti toukokuun ensimmäisen viikon puolen välin paikkeilla. Ajatuksena valaa myös pari tukimuurin anturaa samalla kertaa.

Tapahtui tänään muutakin mielenkiintoista. Eilen keskiviikkona jouduin tilaamaan kuorma-auton louheen ajoon eräältä työmaalta. Työmaapäällikkö soittaa parin tunnin päästä, että nyt ei ole asiat kunnossa. Kaverilla menee yhteen reissuun kaksin kerroin se aika kuin mitä heidän omilla autoilla samaan matkaan samalle suunnalle. Sain kuormakirjan ke-iltana ja totesin, että kaveri oli ajanut yhden reissun 35minuuttiin ja loput oli tunnin pintaa. Käytännössä yhden keikan siinä missä olisi pitänyt ajaa kaksi. Kertoi lisäksi, ettei lastaus heidän päässään vie kuin ykkösminuutteja.

Parasta oli se, että  kaveri oli ottanut viimeisen kuorman 14.55, vienyt sen n. 15minuutissa kohteeseen ja merkannut työajan päättyneeksi 16.00. Soitinpa sitten autoilijalle, joka ei itse ollut ajanut vaan hänen poikansa. Kävimme värikästä keskustelua tilanteesta ja totesin, että en maksa tällaisesta tuntimäärästä...mielenkiintoista nähdä miten aikovat ylipäänsä edes laskuttaa, kun eivät tiedä laskutusosoitetta :)

Kaveri oli ilmeisesti kuorman tai kaksi tuonut vielä tänään siis torstaina. Jossain vaiheessa rahtaaminen oli kuitenkin loppunut. Olisiko Isi-pappa soittanut pojalle ja yhteistuumin vaihdettu sitten työmaalle jossa ei kytätä ja anneta palautetta...No ihanpa sama, iltapäivällä tuli muutama kuorma toiselta työmaalta ja täytöt alkavat olla pulkassa.

Sinällään ihan hyvä alku...vasta ensimmäinen ukko laitettu vaihtoon.

Konekuskia piti tänään oikein kiittää hyvästä työstä, hän on hoitanut oman hommansa erinomaisen hienosti...pisteet hänelle

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Tanssitaankos valssit

Valssijyrä kävi tänään (sunnuntaina) viihdyttämässä heti klo 08.00 (kuskin oma valinta:) pääsiäiseen hiljentyneitä.

Nokkelimmat siis huomasivat, että läheiseltä tontilta irronneet louheet oli osuneet oikeaan paikkaan. Meidän kaivinkonekuski tehnyt hyvää työtä ja ensimmäisen vaiheen täyttö alkaa saavuttaa loppusuoraa. Täyttöä pitää levittää vielä rakentamattoman tontin  suuntaan, koska se oli jäänyt vähän vajaaksi. Olisi pitänyt ehkä virittää rajan suuntaiset linjanarut vähän aikaisemmin, mutta...onpahan ne siellä edes nyt.

Nyt on pitänyt arpoa miten ylläoleva pohjan porrastus kannattaisi tehdä...no ehkä konekuski ratkaisee asian parhaaksi katsomallaan tavalla, kun tuon talon nurkkia ei ole vielä virallisesti merkkailtu. Olisi ensin syytä saada suurin piirtein täyttö sille hehtaarille, ennenkuin virkkaa kulmapukit pystyyn ja merkkailee kulmapisteet sitten samalla niihin.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Louhetta - anyone?

Noniin, peruspainajaista kiskoo päälle. Projektin alkuvaiheessa ts. lue heti vuoden vaihteen jälkeen soittelin louhijoita ja kaivinkoneurakoitsijoita läpi, jotta saisin keräiltyä jo aikaisessa vaiheessa paikkoja joista saisimme tontin täyttöön louhetta.

No, olin liian aikaisessa vaiheessa sitten...kyselemässä. Ei kukaan osannut vielä sanoa kevään jutuista mitään. Uusinta kierrosta helmikuussa, sitten maaliskuussa ja lopulta huhtikuussa. Sitten alkoi tilanne hahmottumaan ja parilta työmaalta piti irrota + 1000m3 louhetta. '

Tavaraa piti alkaa ilmestyä tontille ensin maanantaina 18.4...ei ilmestynyt...sitten 19.4 ei ilmestynyt. Tässä vaiheessa puhelin käteen ja soittamaan (aikaisemman tiedustelureissun myötä paljastuneiden yksityiskohtien perusteella) kaivinkonekuskille joka operoi tontilla, josta louhetta piti saada. Kuinka ollakaan, konekuskin näkemys tavaran irtoamisesta oli ihan toisenlainen kuin louhijalla, jonka kanssa asiaa olin sopinut. Nyt 18.4 muuttui 26.4 ja "500m3" muuttui muutamaksi kuormaksi. Oujee...

Onneksi jostain viidakkorumpu oli jauhanut tulosta ja taskussa oli toinenkin työmaa josta louhetta piti alkaa tulemaan...alkuviikosta eli 18-19.4 tienoilla. Ei alkanut tulemaan. Louhijalla oli ilmeisesti tapahtunut sairastuminen tai muu aikatauluongelma -> monen kiemuran kautta pääsin juttelemaan rakennuttajan ja myös rakentamisesta vastaavan firman kanssa...lopputuloksena oli vahva veikkaus, että louhetta alkaa tulemaan 26.4...oujee

Soittokierros yhdelle rakennusfirman työmaalle, josta alunperin epäilivät tavaraa irtoavan....ei irtoa...oujee

Soittikierros (neljäs) Kuopion kaupungille....vastaus sama...ei irtoa...oujee


Puhelu yhdelle rakentajalle, jonka tontilla näytti olleen kivan näköinen kasa louhetta...Yllättävä vastaus: "Joutaa ja irtoaa". Pikapuhelu kuorma-autoilijalle, auto tontin eteen keskiviikkona klo 10.00 jolloin paikalle saapuu tontilla jököttävän kaivinkoneen kuski ja silloin alkaa tavaraa liikkumaan. Rakentajan mukaan alkuun lähtee ainakin 20 kuormaa. Jos homma menee kuten tähänkin asti niin
a) auto ei tule tontille
b) konekuski ei tule tontille
c) kuormia tulee 20 kuorman sijasta 2
d) kuormat menee jonnekin ihan väärälle tontille tai jos tontti on oikea, niin ainakin ihan väärään kohtaan

Kohta d) vaatii jo aika ruhtinaallista lahjakkuutta, koska tonttien välillä on lähestulkoon näköetäisyys ja siirrettävä matka n. 50m

Koska aikaisemmat "ensiviikolla tulee" plänit opettivat, soitin vielä yhden puhelun louhijalle, joka aloittaa 25.4 alkavalla viikolla louhintaa lähistöllä. Ystävällisesti sain rakennuttajan yhteystiedot ja kävimme lämminhenkisen (siis oikeasti) keskustelun tilanteesta. Karkea arvio oli n. 300m3 irtolouhetta joista n. 100m3 oli menossa toisaalle. Kerroin kyyneleet silmissä, miten akuutti pula louheesta meillä olisi (mikä on enemmän kuin totta) tärkeää ja ehdotin mallia jossa heti tiistaina 26.4 tavaran irtoamisen myötä sitä aloitettaisiin ajamaan meille ja järkätään hänen "sijoituskohteeseen" se 50-100m3 louhetta muilta työmailta. Näin sovittiin...erinomaista yhteistyökyvykkyyttä vielä olemassa!!

Eli...pelin henki on se, että mikäli 26.4 ei ala tavaraa tontille tulemaan, niin sitten sitä pitää ruveta ajattamaan kalliilla rahalla hevontuutista saakka. Pohjat täytyy saada kuntoon huhtikuun aikana. Talopaketti tulee kuin höyryjuna juhannusviikolla ja jos alakerta/välipohja ei ole valmiina, niin sitten homma jatkuu syksyllä uudella talopaketin toimitusyrityksellä.

Toinen vaihtoehto on se, että 26.4 tontille jonottaa sen sata kuorma-autoa ja tontille ei pääse kilometriä lähemmäksi koska joka paikka on tukossa sitä paljon odotettua ja luvattua louhetta. Täytyy varmaan kaivinkonekuskia varoitella, että jos voisi vähän pitää 26.4 kalenterissa.

Täyttö joudutaan tekemään kahdessa erässä 1. täytetään sellaisen metrin siivu, ajetaan 0-100 mursketta niskaan, ajetaan valssijyrällä kenttä tiiviiksi ja sen jälkeen uusi täyttö...talon etureunaan sellaiset 70cm lisää ja se taas "täkätään" tiiviiksi paketiksi valssijyrällä.

Kuningasajatus on se, että 1. tiivistys saadaan tehtyä kuluvan viikon aikana ja sitten lopputäytöt + tiivistykset "päästäisen" jälkeen.

On se kiva, kun projekti on alkumetreistä lähtien heti kriittisellä polulla. Onneksi tähän samaan aikataulukriisistä toiseen hommaan on jo työkuvioissa tottunut...business as usual...

ps. Jos jollakin olisi louhetta ylimääräisiä kuormia huhtikuussa, niin silvuplee ja kontaktoikaa

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Rakennusluvan kirjoittamisesta

Nyt kun on tontti on räjähdyksen jäljiltä, voinee pari sanaa kirjoittaa rakennusvalvonnan kokemuksista lupavaiheessa.

Rakennusvalvonnan kanssa asioimisesta:
-Rakennusluvat käsitellään "komiteassa" maanantaisin. Minulle ehdottivat, että tiedustele asiaa tiistaina
-Kun tiedustelee asiaa tiistaina, huomaa, että asiakaspalvelu on tiistaisin suljettu
-Asiasta voi siis tiedustella vasta keskiviikkona.

Noh todennäköisesti, jos tiistaina ei saa puhelinsoittoa "korjattavista asioista", niin asia voi olla aika hyvässä kuosissa.

Seuraava haaste oli saada paperit "kirjoitusprosessiin". Periaatteessa lupa pitäisi tulla kirjoitetuksi seuraavan viikon maanantaina. Meille vain jostain syystä sanoivat, etteivät tiedä saako lupaa vielä silloin kirjoitukseen...

Pienellä kiiruhtamisella lupa lopulta heltisi oikea-aikaisesti, vaikka virkailija sanoikin, ettei hoputtamisesta ole apua....

Palasina

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päärakennesuunnittelija... WTF?

Noniin, onhan tässä kaikenlaista isompaa ja pienempää, mutta tämä se oli taas yksi tappaus. Rakennusluvan joukossa oli nippu erilaisia papereita, joissa käsiteltiin mm. aloituskokousta ja sitä mitä sinne tarvitsee tuoda mukanaan. Asiahan oli varsin simppeli, raahaa itsesi, valvoja, muutamat kvv/iv-valvojien suostumukset sekä perustusten rakennesuunitelmat.

Simppeliä, eikö? No hittolainen, siihen saakka kunnes papereissa luki, että perustusten rakennukuvat pitää olla allekirjoitettu päärakennesuunnittelijan toimesta.

Soitto talotehtaalle ja tiedustelua, että kenen nimi laitetaan paperiin. Myyjän kanssahan oli puhuttu, että koko kämpän rakennesuunnittelu tulee tehtaan kautta. Minä hommaan pääsuunnittelijan ja vastaavan työnjohtajan....Tehtaan suunnittelupäällikkö lupaa selvittää asiaa ja palata myöhemmin. Palasi sitten myöhemmin ja ilmoitti, ettei tällaista palvelua heiltä tarjota, ja kun asiaa ei suoranaisesti ole näin sopimukseen kirjattu, niin he eivät tätä roolia tarjoa, koska samalla valvoisivat omaa suunnitteluaan.

Kele...

Palataanpa hetkeksi taaksepäin, kun veivasin sopimusta talotehtaan kanssa. Veivasin sitä, osittain työn opettamana, ihan kohtuullisesti. Lopulta talotehtaan myyntijohtaja oli kertonut paikalliselle myyjälle/edustajalle, ettei heitä kiinnosta tehdä enää kauppaa minun kanssani. Soitin (tai laitoin e-mailia, en muista) paikalliselle edustajalle ja ihmettelin, että onko näin, ollaan klousaamassa sopimusta ja laitetaan nyansseja kuntoon ja te vetäydytte. Totesin, että sopii minulle, otan listalta seuraavan talotehtaan.

Paikallinen edustaja selitteli ja kertoi, että talotehdas ei ole tottunut siihen, että asiakas muotoilee sopimusta. Minä sanoin, että minulle on ihan sama kuka sopimusta muotoilee, kunhan sen sisältä on sellainen kuin on puhuttu ja sovittu.

No kun talotehtaan edustaja kirjasi samat asiat paperiin, jotka minä olin hieman eri kohtiin muotoillut, niin asia abouttia rallaaa kelpasi myös kyseiselle myyntijohtajalle.

Tässä kohtaa mietin sitä, että onpa asiakaspalvelu ja kumppanuus käsitteinä tällä toimialalla kohdallaan....Selkeästi on vielä liian vähän talotehtaiden konkursseja ja muuta asiakastyytymättömyyttä, kun yleisesti ottaen asiakaspalvelun taso on hyvin vaihtelevaa.

Alkuperäiseen asiaan, eli paperissa luki suurinpiirtein niin, että talotehdas vastaa rakennesuunnittelusta koko talon osalta, myös alakerran. En aloittanut sillä hetkellä nyrkkiottelua tehtaan kanssa, vaan arvelin jättää sen tästä asiasta myöhempään kohtaan (minulla oli toinen nyrkkiottelu, josta blogi-postaus myöhemmin).

Tiedustelin vastaavalta työnjohtajalta / pääsuunnittelijalta, että mitä tämä päärakennesuunnittelija-asia on, että voisiko hän vetää nyt nimet vaan noihin perustuspapereihin...Olisi voinut, mutta hinta-arvio työlle olisi ollut 500-1000€. En lämmennyt tai itseasiassa lämpenin vähän liikaa koko asialle.

Kysyin työkaverilta, joka on isossa organisaatiossa rakennuttamishommissa asiaa ja hänkään ei tunnistanut OK-taloprojekteissa ko. käsitettä. Soitin alakerran rakennesuunnittelijalle ja kysyin, että mitä tämä päärakennesuunnittelija oikein tekee, että onko hän joskus törmännyt tällaiseen asiaan. Ei ollut...

Soitin kaupungin rakennusvalvontaan ja kysyin, että olisiko se nyt ok, jos perustusten rakennesuunnitelmat allekirjoittaa ko. rakennesuunnittelija. Aloituskokoukseen tuleva kaupungin virkamies sanoi, että kyllä se riittää.

Hieman ihmetyttää, ettei kukaan alan ammattilainen jotka keskusteluun alkuvaiheessa osallistuivat, kyseenalaistanut tätä kaupungin "ohjeessa" lukevaa kommenttia.

Jää nähtäväksi miten käy. Aloituskokous lähenee....

Paljon porasit, paljon pilasit....

Kohta toiminta tontilla alkaa päästä vauhtiin. Nyt vain meinasi käydä niin, että vähän liiankin kovaan vauhtiin. Käytiin torstaina tontilla kolmen louhintaa tekevän henkilön kanssa. Katsottiin kaksi louhittavaa tonttia (meidän ja naapurin) ja sovittiin miten homma hoidetaan.

Aikataulun mukaan louhinta tapahtuu ma-aamuna. Reikien kairausta tekivät torstai-perjantai akselilla. Kun sitten eilen satuin käymään katsomassa mitähän tontilla on tapahtunut, niin näky oli hieman....yllättävä.

Porarilla oli karannut hieman pora käsistä, ja jotkut kohdat muistuttivat lähinnä emmentaalia...reikiensä puolesta. Hieno homma, varmasti tulee pientä kiveä jolla voi täyttää, mutta KUN KOHDAT OLIVAT IHAN VÄÄRÄT!

Pojat meinasivat louhia kohtia jotka pitää joka tapauksessa täyttää...isoin effortti piti kohdistaa kallion kielekkeeseen, jonka kautta kunnallistekniikka tuodaan. Lisäksi tontilla oli kolme kiven muhkuraa, jotka nousivat muusta kalliotasosta vähän turhan korkealle (sinällään selkeästi alle louhintakoron). Nämä neljä kohtaa (kieleke joka on jo särkynyt sekä 3 kiven lakea) olisi pitänyt louhia...

Ei varman kamala yllätys, että nämä neljä kohtaa oli myös merkitty, vaan eipä tuntunut olleen sillä väliä.
Sinällään keskustelu louhijan kanssa oli muutenkin "hauska". Sanoin, että me ollaan merkattu molemmille tonteille talon nurkkapisteet ja meillä on paperilla louhintakorot (ASL korkoina). Ei kuulemma kiinnosta korot merenpinnasta, niitä käyttää vain kalastajat. Heille riittää, että on merkitty kohta ja se montako kymmentä senttiä siitä mennään alas. No näin tehtiin......lopputulos oli tämä.


No soitin lauantaina louhijalle ja sanoin, että älkää vaivautuko ampumaan. Kertoi havainneensa saman, että poruri oli poraillut omiaan ja etteivät he louhi ko. kohtia...

Kävin varmuuden vuoksi vielä vetelemässä maalilla poratut alueet ja OK / EI LOUHITA merkit kallioon. Täytyy vielä maanantaina aamulla seiskalta mennä tarkastamaan tilanne...

Eihän siinä muuta, mutta turhaa ampua, kun saman tien pitää ruveta täyttämään. Kalliita täyttökuutiota...

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Kuinka toteuttaa valaistus?

Asumismukavuuden merkittävä heikentäjä tai kohentaja on valaistus. On sinällään mielenkiintoinen teema, mutta ei kovinkaan helppo ratkaistava...

Joitakin peruskysymyksiä ja teemoja, jotka ovat meillä nousseet esille:
  • mitä tehdä kohtuullisen suuren spottivalojen määrän kanssa? Onko ikkunoiden eteen sijoitettavat 2-3 spottivaloa tarkoituksenmukainen ratkaisu? Onko niistä mihinkään? Jos niitä ei laita, niin miten ns. yleisvalaistus?
  • miten olohuoneen/ruokailutilan kaltevan sisäkaton valaisu tehdään fiksusti. Ei oikein ajatuksena kiinnosta laittaa koko kattoa täyteen ylhäältä-alas spotteja...Mitenköhän saisi rakennettua epäsuoraa valaisua oh-ruokailutila alueelle?
  • Keittiön saarekkeen valaisu? Spotit katossa + liesituuletin -> varjoja...ei hyvä...
Jatketaanpa avointen asioiden listaa myöhemmin.

Valaistuksesta löytyy mielenkiintoista luettavaa AdLuxilta. Jokainen voinee itse suodattaa ja lukea tarpeellisilta osin...

On muuten nykyään aika vaikea löytää yleisluontoisilta "asenna ja rakenna" messuilta valaisin/sähköistykseen liittyviä juttuja. Abloy sentään oli Jyväskylässä esittelemässä uutta "kodin keskuslukitusta".

Perusajatus on toteuttaa valaisu- ja pistorasiaryhmien ohjauksia kontaktori/pulssirele-konseptilla. Tilaohjauksia hyvin simppelisti Kotona/Poissa/Yö...Yöllä kulkureittien valaisua IR-tunnistelijoilla...peruskauraa.

Ulkotilojen pylväitä kuten myös murrettua harjakaton lippaa on tarkoitus valaista LED-spoteilla. Ulkotilojen pylväät ainakin takapihalla valaistaan todennäköisesti sekä ylhäältä että alhaalta. Ohjaus parissa eri ryhmässä, jotta talvella ei tarvitse suotta polttaa alhaalta tulevia valoja, jos lumi sattuu ne peittämään.

LED-valaisimet tuntuvat ainakin sähkösuunnittelijan kertomana olevan vahvasti suositeltua. Ei halogeenit tosin enää ihan kamalasti kiinnostaisikaan, jos vain hinnat alkaa olemaan kohdallaan. Tosin, joskus LEDejä kehutaan lämmöntuoton näkökulmasta. Omien kokemusten kartoittamiseksi piti tänään käydä katsomassa miten kuumia teholedi-valaisimet ovat. Aika pahuksen kuumia niiden rungot vain ovat....

Sähköputkituksia on tarkoitus tehdä riittävästi jemmaan...jos joskus tulisi aikaa rakentaa ja värkätä vähän anturointia ja automaatiotason nostoa sitä kautta. Murtohälytysratkaisu on myös suunnittelutyöpöydällä. Jos tässä vaiheessa ei muuta, niin ainakin putkitusten huomiointi. Vastaavaa on myös audiokaapeloinnissa ajateltu noudatettavan. Vähän multiroomia silmälläpitäen pitänee varmaan laittaa putkea seiniin.

Sähkösuunnitelmat vol 1

Projekti etenee ja nyt on ollut teemana sähköistys.
Talon sähkösuunnitelmien draft 1 käytiin läpi eilen 21.3. sähkösuunnittelijan kanssa.

Suunnitelmien luonnokset täällä:
http://www.scribd.com/collections/2926059/Sahkosuunnitelma

Pitkällisen harkinnan ja pohdinnan sekä hintalappujen tutkinnan jälkeen taitaa käydä niin, että KNX-väylä laitetaan jäihin. Suomessa myytävien kilkkeiden hintalaput ovat sitä luokkaa, ettei budjetti oikein tykkää. Saksasta tai muualta euroopasta voisi toki tuoda harmaana, mutta ei...ei houkuta. Mitäpä tekisit tilanteessa, kun jouluna pitkien pyhien alkaessa KNX-väylä I/O-moduuli,joka sattuu juuri hoitamaan puolen talon pistorasia- ja valaistusryhmien, kajahtaa ja pimenee. Siinä sitä huoltomiestä odottaessa menee pyhät rattoisasti...

Perhe ei ehkä arvostaisi tätä suurta insinöörityön taidonnäytettä.

Lähtökohtana on siis toteuttaa kyllä hieman perinteistä kehittyneempää sähköistystä, mutta mennään eteenpäin nyt tässä vaiheessa perinteisemmällä teknologialla.